30. toukokuuta 2017

Kesän To Do lista

1. RMJ:lle parhaiden ystävien seurassa 2. Raumalle roadtrip reissu, ja jos vihdoin pääsisi käymään myös Kylmäpihlajan majakkasaarella. 3. Perheen kanssa Hankoon, joka on perinne. 4. Mökkeilyä, luontokuvausta ja bloggausta. 5. Tallinnan matka, jos vihdoin tänä kesänä pääsisi Tallinnassa hotelliin yöpymään. Toinen hyvä kohde olisi Ahvenanmaa, jossa en ole itseasiassa koskaan käynyt. 6. Kaverin mökille Airistoon olisi myös kiva päästä viettämään yhteistä aikaa kavereiden kanssa. 7. Jäätelön syönti ja rannalla käyminen kuuluu myös ehdottomasti kesään! 

Tässä oli mun kesän To Do lista, jonka kohdat ovat realistisia ja helppo toteuttaa. Aikaisempina kesinä olen tehnyt todella pitkiä listoja tekemisistä, joista olen toteuttanut vain puolet. Tänä kesänä olisi tarkoitus kaikki toteuttaa. Tein tämän postauksen myös sen takia, että se muistuttaa mua näiden asioiden toteuttamisesta kun avaan blogini.

18. toukokuuta 2017

Otoksia puhelimella ja fiiliksiä

1. Lentokoneessa menossa Ranskaa kohti 2. Champs Elysée:n Ladurée:n edessä 3. Ekat mansikat tänä keväänä 4. Hotellissa rentoutumisheti ja Lushin Galaxy kylpypommi 5. Vähän laukussa kärsineet Macaronsit 6. Macaron-leivoksia Ladurée:lla 

7. Maistoin ekaa kertaa Ostereita 8. Ekan kerran myös kunnon sushia syömässä ystävien kanssa 9. Ystäväni veivät mut yllätyksenä viettää synttäreitäni hohtogolffiin ja ravintolaan, yllätys oli ihan mahtava ja tuli iha puskista! 10. Jyväskylän vierailulla Fafaksessa, joka oli hieman pettymys. 11. Kampaaja käynnin jälkeen 12. Selfie uudella hiustyylillä

Viimeisen reilun kuukauden aikana on tullut tehtyä mahtavia asioita, kokeiltu uutta ja nautittu. Toteutin viiden vuoden takaisen haaveeni matkustaa Ranskaan, nähdä sieltä monenlaisia paikkoja ja ihania ihmisiä. Maistoin uusia ruokia ja kävin ekaa kertaa hohtogolffaamassa. Kaiken päälle tuli hiuksien muutos, joista lähti rutkasti pituutta. Huuhtikuu oli todella kiva kuukausi minulle ja toivon, että tuleva kesä tuo myös hyviä asioita tullessan. Suunnitelmia ainakin on tulevalle kesälle ja etenkin kesäkuu tulee olemaan tapahtumien täyteinen ja kiireinen.

2. toukokuuta 2017

Vinkkejä Pariisiin matkustavalle ja tunnelmia

Eiffel Tower Blinck

Vierailu Louvressa oli kokemuksen arvoinen vaikkakaan ei jaksettu siellä kovinkaan montaa tuntia viettää. Moniin museoihin kuten myös Louvreen pääsee alle 26-vuotiaat EU maan passin omaava ilmaiseksi. Lippujonoon ei olisi ees tarvinut jonottaa, passia näytetään vain sisäänkäynnillä. Hotellimme lähellä sijaitsi Eric Kayser kahvila/aamupala paikka, joka on saanut TripAdvisorissa 4,5 pistettä. Kävimme siellä parina aamuna aamupalla, voin suositella paikkaa sillä leivokset ja koko aamupala oli maistuva ja kohtuu hintainen. Aamupala vaihtoehdot olivat n. 10-12€ ja brunssi olisi kustantanut n. 16€. Eiffeli oli myös must-have kohde, jossa piti käydä. Ylhäältä oli hienot näkyvät vaikkakin sillon sattui olemaan hieman sumuinen päivä. Iltavalaistus oli myös näkemisen arvoinen.


VINKKEJÄ PARIISIIN MATKUSTAVALLE

- Matkan ajaksi kannattaa ostaa Travel Card, joilla voi käyttää kaikkia julkisisia joko 1-3 tai 1-5 
alueilla. Valittavina vaihtoehtoina on 1, 2, 3 ja 5 päiväm kortit. Helpoimpia käyttää 
olivat metrot ja RER-junat, joita käytimme koko matkan ajan. 

- Aamupala hotellilla ei ole todellakaan välttämätön, sillä kaupungista löytyy joka kulmalta erilaisia 
leipomoita ja kahviloita, joista voi napata aamupalaksi patongin ja kuumaa juomaa. 
Kaupasta voi myös hakea piknik tarvikkeet ja mennä johonkin kauniiseen puistoon 
syömään aamupalaa. Näin ollen säästyy myös rahaa johonkin muuhun. 

- Matkalle kannattaa valita todella mukavat kengät jalkaan, sillä julkisista huolimatta 
kaupungissa tulee käveltyä paljon. Itselläni oli koko reissun ajan jalassa Adidaksen Ultra Boostit.

- Nähtävyyksille kuten mm. Notre Dameen, Louvreen ja Eiffel-torniin kannattaa mennä ajoissa
aamulla tai myöhemmin illalla, jotta välttyisi turhilta jonottamisilta. Louveen kannattaa myös mennä sisälle 
muualta kuin pääsisäänkäynniltä, sillä siellä olisi joutunut jonottamaan monta tuntia.

- Jos olet alle 26-vuotias, passia kannattaa pitää matkassa aina nähtävyyksille mennessä, 
sillä Eiffel-torniinkin pääsi 18-25 vuotiaat edullisempaan hintaan ja monet museot 
ovat ilmaisia alle 26-vuotiaille EU:n kansalaisille. 

- Tavaroista ja laukuista kannattaa pitää huolta, erityisesti jos liikut
Champs-Élyséen alueella, sillä se on tunnettu taskuvarkaista.

- Ja kuten kaikkiin kaupunkimatka kohteisiin kannattaa suunnitella hyvin paikat
jotka haluaa nähdä, jotta ehtii näkemään mahdollisimman paljon.